Ai sä oot joku v**** taksikuski!

"Teetkö sä jotain oikeeta työtä?", "Ai sä oot joku renki", "V**** yks taksikuski kusetti multa fyrkkaa viikko sitte", "V**** tää on kallista", "Sä oot asiakaspalveluhommissa ja jos mä haluun kuunnella Kirkaa radiosta niin sähän laitat".

Poliisia ja taksia ei kuulemma koskaan saa paikalle silloin kun niitä tarvitsee. Ei saakaan. Silloin kun moisia tarvitsee, tarvitsee yleensä moni muukin.

Taksikuskin ammatti. Isäntä tai renki. Sama toimenkuva. Moni pitää kyseistä hommaa ihan paskana. Moni taas ei. Ihmisillä tuntuu olevan kummallinen käsitys taksikuskin hommista. Jotkut moikuaa, että täällä sitä vaan tuhansia euroja nyhdetään asiakkaalta ja osa kyselee, että oikeesti, mitä työtä sä teet elannokses.


Tätähän minä. Ajan taksia. Yötöitä, iltatöitä ja aikaisia aamuherätyksiä. Hankalia ihmisiä ja vaarallisia kelejä. Pieni palkka ja tajuttomasti työtunteja. Narkkareita, juoppoja, kusta penkillä. Hirviä ja ajatus siitä, että jokainen keikka voi olla viimeinen. Syystä tai toisesta.

No mikä ihme siinä sitten viehättää? Miksi ihminen valitsee taksikuskin homman ja vielä pitää siitä? Omalla kohdalla vastaus on yksinkertainen. Asiakkaat. Olen pitänyt kirjaa ns. kusipäistä kohta neljän vuoden ajan. Ajamistani kyydeistä noin promille on ollut jollain tavalla todella vastenmielisiä tai uhkaavia. Jurpoja toki piisaa, mutta noin äkkiseltään voisin heittää, että 80% asiakkaista on ihan tavallisia ihmisiä, jotka haluavat siirtyä paikasta A paikkaan B.

Syy miksi pidän työstäni on se noin 10% asiakkaista, jotka todella jäävät mieleen. Kuka mitenkin. Ehkä itsekin olen jäänyt jollekin mieleen. Sekä hyvässä, että pahassa.

Taksissa käydään välillä niin syvissä vesissä kulkevia keskusteluja. Puhutaan vakavasti. Olen tavannut ihmisen, jolle lääkäri on kertonut, että se on nyt tässä. Mitään ei ole tehtävissä.Monelle on vaimo/mies sanonut, että se on tässä. Monelle on vaimo/tyttöystävä kertonut, että lapsi on tulossa. Joku on rakastunut, joku on jätetty. Joltain on kuollut lapsi, joltain vanhempi. Joku on saanut työpaikan, joku menettänyt. Joku on onnellinen, joku ei. Tarinoita. Elämää. Iloa, surua, puhdasta riemua ja syvää masennusta. Kokemuksia ja ihmisten kohtaamista. Hyvässä ja pahassa.


Tämän 4 vuoden aikana olen löytänyt kollegoista hyvä ystäviä, kavereita, vihamiehiä ja kaikkea muuta. Osasta asiakkaita on tullut tuttuja. Hyvässä ja pahassa. Olen pessyt kusia penkiltä. Saanut haukkuja. Saanut isoja ja pieniä tippejä. Minulle on annettu viinapulloja, munkkeja ja puhelinnumeroita. Minulta on pyydetty tupakkaa, tulta, rahaa, laskua, ymmärrystä ja armoa. Olen heittänyt käytöshäiriöisiä ulos. Olen ihastunut. Minuun on ihastuttu. Olen käynyt kahvilla, kaljalla ja syömässä. Olen kuunnellut, olen puhunut ja olen ymmärtänyt ja minua on ymmärretty. Olen nähnyt auringonnousuja ja auringonlaskuja. Olen seissyt meren äärellä ja katsellut tähtitaivasta. Olen kaatunut, kantanut ja auttanut. Saattanut kotiin, avannut ovet, tiirikoinut lukon, soittanut poliisit, polttanut rattijuopon, huutanut hälytyskeskuspäivystäjälle, väistellyt idiootteja, vastaillut tyhmiin kysymyksiin, menettänyt hermoni, kuunnellut huutoa, huutanut, itkenyt ja nauranut.


Mikä muu työ antaa näin paljon erilaisia kokemuksia? Voisin väittää, että ei mikään. Useasti moikuan tolpalla "v****, mitä paskaa"-tyylillä, mutta tarkemmin ajateltuna tämä on ihan mahtavaa hommaa. Palkka ei ole mitenkään loistava, mutta kun on ruokaa, katto pään päällä ja mahdollisuus tehdä edes jotain vapaalla niin se riittää. Työ ei kuitenkaan ole rasittavimmasta päästä.

Muistan erään päivän 2006 kun työskentelin paikassa, jossa viihtyvyys oli reilusti negatiivisen puolella ja tuttuni soitti avomiehensä puolesta ja kysyi, että haluatko Kymis vaihtaa kehitysvammaiset juoppoihin ja vanhuksiin. Halusin. Saman tekisin nytkin.

- "Hei kuski, onks sulla kiire", kysyy juuri vankilasta vapautunut noin 50v mies. Ei todellakaan ole, vastaan. "No hyvä. Käydään tupakalla yhdessä hienossa paikassa.". Ajetaan kahden järven väliselle pienelle joelle ja pysähdytään padon kupeeseen, josta näkyy järven tyyni selkä, johon heijastuu auringonlasku. Poltellaan tupakat ja katsellaan maisemia. Ei tarvitse puhua. Ei ole kiire.


Vuosi jotain. Viikonloppu. Kymis on kännissä ja kypsynyt. Kymis kysyy vanhemmalta miespuoliselta taksikuskilta, että mikä helvetti siinä on, että noita naisia ei voi ymmärtää. Hieman harmaantunut taksinkuljettaja miettii hetken ja vastaa: "Ei kait niitä tarvi ymmärtää. Eiköhän se riitä, että rakastaa.". Toivottavasti olen tehnyt edes lähes samanlaisen vaikutuksen edes yhteen niistä useammasta tuhannesta asiakkaasta, jotka ovat olleet kyydissäni näiden vuosien aikana.

Olenhan kuitenkin vaan joku v**** taksikuski :)

Ps. Niin juu, nuo kuvat. Terveisiä siitä maailmasta, joka jää suurimmalta osalta ihmisiä kokonaan kokematta ja näkemättä.