24.5.14

Ojankaivajat

Pienen kunnan palkkalistoilla oli kolme ojankaivajaa. Ojankaivajakolmikolle riitti ojaa kaivettavaksi ja peitettäväksi joskus jopa kiireeksi asti, joskus oli aikaa ottaa hieman rennommin. Talvella hommiin kuului kunnan kiinteistöjen lumityöt. Olivathan lapiohommat tuttuja.

Ojankaivajien jälki oli erittäin hyvää ja yhteishenki oli vallan loistava. Omatoimisesti kaivajat jakoivat työnsä ja työnjohtajan tehtäväksi jäi lähinnä uusien töiden vastaanotto, vanhojen tarkistaminen ja tulevien ojaprojektien suunnittelu rakennuspäällikön kanssa. Kerran vuodessa vedettiin kunnan piikkiin hyvät kännit. Koko porukalla.

Kolmikkomme lepäili ansaitusti rankan työpäivän jälkeen tietämättä sitä, että heidän elämänsä tulisi muuttumaan hyvin radikaalisti ja hyvin pian.

Paikallisessa vapaamuurareiden kerhotiloissa oli juuri saatu päätökseen kynttilärituaali hassuissa hatuissa ja perinteikäs pingismailalla pakaroiden läpsyttely. Illan puheenaiheena oli kuntaliitos ja sen tuomat mahdollisuudet. Pöydän ympärillä istui koko laajan alueen kunnanisät, isoimpien firmojen pomot ja muu päättävässä asemassa oleva kerma. Paitsi naapurikunnan kunnanjohtaja ei istunut, koska hän oli hetkeä aiemmin saanut pingismailalla rangaistuksenomaisesti muutaman ylimääräisen läpsäyksen.

Yksissä tuumin ynnäiltiin hyödyt ja haitat. Todettiin, että tässähän on vallan loistava idea. Päätettiin yksimielisesti, että tämä me tehdään. Valittiin kunnanhallituksen jäsenistä ne aktiivisimmat kannattajat ja pari vastustajaa. Noin muodon vuoksi. Sovittiin myös, että jos nyt joku valtuuston nyhverö vastustaa, niin antaa vastustaa, mutta puoluekuri pidetään tässä kohtaa tiukoilla.

Yhdistyvien kuntien veronmaksajista suurin osa vaati äänestystä aiheesta, mutta valehtelemalla musta valkoiseksi ja rauhoittelemalla kuntalaisia, tätä turhaa äänestystä ei järjestetty. Sitäpaitsi sehän olisi löyhkännyt demokratialta.

Veronmaksajien suurin huoli tuntui olevan, että mitä tehdään seitsenkertaisella henkilökunnalla? Lähinnä niillä johtajilla. Hyvin prepattu, tulevan suurkunnan johtaja rauhoitteli lystin maksajia kertomalla, että viiden vuoden irtisanomisajan jälkeen meillä on toimiva ja sopusuhtainen suurkunta, jollaista tullaan katsomaan kauempaakin ja ihan mallia ottamaan. Että puhdasta säästöä tämä on ja kuntalaisen parhaaksi. Palvelut vaan paranee ja ilo tulee kuntalaisen sydämeen!

Liitosta juhlittiin vuodenvaihteen yhteydessä näyttävällä ilotulituksella ja kaikkien seitsemän kunnanjohtajan puheilla, joissa kilvan kehuttiin, kuinka nyt meidän suurkunnalle koittaa hyvät ajat.

Tilille kilahteli jos jonkinlaista avustusta. Nämä olivatkin tarpeen, koska eri toimialat keskitettiin samoihin paikkoihin ja paikallisen loosiveljen kuljetusfirman palvelut olivat yllättävän hintavia. Eikä sitä nyt vanhoilla kalusteilla ja kalustolla aleta uudessa kunnassa hommia tekemään. Uusittiin kerralla kaikki. Loosiveljen huonekaluliike ei ehkä ollut halvin, mutta laatua, sitä piisasi.

Koska johtajisto ja päälliköstö olivat nyt suurkunnan johtajia ja päälliköitä, piti palkkakin viilata samalle tasolla. Tasoksi valittiin New York. Toki joitan soraääniä kuului, mutta sehän kuuluu asiaan.

Meni muutama vuosi ja eräänä aamuna suurkunnan kirstunvartija huomasi, että lootassa näkyy pohja. Vuosiksi eteenpäin lasketut tuet ja avustukset on käytetty. Hätäkokouksen paikka!

Pikaisesti pienen pingisläpsyttelyn jälkeen kasattiin noheva säästölista. Tämän listan esittelijäksi ja tekijäksi palkattiin loosiveljen konsulttifirma, joka tekikin pätevät laskelmat ja keräsi oivan siivun jäljellä olevasta kassasta. Kyllähän syntipukille pitää maksaa. Keskitetään palveluja, lomautetaan työntekijöitä, suljetaan kouluja, nostetaan veroja, ulkoistetaan palveluja ja nostetaan johtajien palkkaa. Joitain soraääniä kuului äänestyksissä, mutta niistä ei välitetty. Jotkut kommunistit jopa väittivät, että iso osa säästöistä tuo suunnattomia lisäkuluja jopa lyhyellä tähtäimellä.

Lopulta viiden vuoden suojatyöaika päättyi ja suurkunnan toiminnan järkeistäminen alkoi. Kahden kirjastonhoitajan työsuhde päättyi. Lähtiessään he saivat suurkunnan viirin ja kaikki seitsemän kirjastotoimen johtajaa, seitsemän sivistystoimenjohtajaa, kolme apulaiskaupunginjohtajaa, kolme kirjastotoimen asiantuntijaa, kirjastopäällikkö ja itse suurkunnan johtaja kertoi heille, kuinka suuri ja arvostettu heidän työpanoksensa on ollut kaupungille. Puheen jälkeen paikalliskirjaston ovet suljettiin ja kaupunginjohtaja sammutti valot. Lopullisesti.

Entäpä ojankaivajat? Ketä kiinnostaa!

Ei kommentteja: